Refluksia ja muuta

Eilen illalla Adamilla tuli todistetuksi, ettei refluksi ole tosiaan vielä kadonnut minnekkään, sillä poika oksensi ruoan samantien lautaselleen kauhean yökkäilyn jälkeen. Viimeksi Adam oksensi ruokansa joskus Ahjossa asuessamme, mutta sen jälkeen ei ole mitään ollut..Paitsi tietenkin muita reflukstautiin liittyviä oireita. Päädyimme esikoiseni kanssa siihen, että keiton voi jättää syömättä, ja poikkeuksellisesti saa syödä leivän, jonka hän sitten söikin mielellään. Listaan tähän nyt sitten vaikka omaksi ilokseni Adamin tilanteen ennen ja nyt:

Adam 0-6kk: Maitoa juo hyvin, mutta pulauttelee kunnolla kaiken ulos lähes joka syöttökerralla röyhtäyttämisestä huolimatta. Neuvolassa todettiin kyseessä olevan refluxtauti. Annettu pieniä määriä maitoa kerrallaan. Ei allergiaa, Kiinteät aloitettu 3kk iässä pienillä maisteluilla (maissisoseella). Aluksi sujui ihan ok, mutta muutaman syötön jälkeen yökkäilee soseitakin. 6kk iässä Syö jo muitakin soseita ja itsetehtyjä ruoka-ja hedelmäsoseita, mutta huonolla ruokahalulla.

Adam 7kk-2v: Ruokailu jatkunut samaan malliin n. vuoden ikään asti, kunnes aloitettiin muidenkin ruokien antaminen. Poika alkoi syömään paremmin 1-2vuoden iässä, mutta edelleen syötiin vain pieniä määriä todella varovasti. 2-vuotiaana oksentelu paheni. Oksensi/yökkäili usein ruokansa samantien. Ei sietänyt hedelmiä, kanaa, kasviksia, puuroa, eikä oikeastaan monia muitakaan ruokia. Harvat ruoat, kuten; makarooni, jauheliha ja leipä menivät jotenkuten alas sillointällöin. 

Adam 2v.-3v.5kk: Syö todella hyvin! Lähes kaikki ruoka alkanut maistua! Jopa osa hedelmistä on herkkua, kuten banaani, mandariini, rypäleet, melooni ja hieman myös omena. Jauheliha kuuluu suosikkeihin (tuttu ja turvallien!), sekä makarooni. Perunaa ei voi sietää, oksentaa samantien. Perunamuussi menee. Jauhelihakeittoa maistoi toissapäivänä, ja söi ihan hyvin. Eilen kokeilin uudestaan, yökkäili ja oksensi samantien lautaselleen! Tilanne kuitenkin parantunut huimasti! :)

Muita oireita, joita meidän reflukspojalla esiintyy/on esiintynyt:

- Alakuloisuus (ollut aina)
- Aggressiivisuus (ollut aina, nyt vähentynyt paljon!)
- Herkkyys (ollut aina, ei muuttunut lainkaan! Itkuherkkä..Esim. itkee jos joku kehuu, joku antaa vaikka uuden lelun, kysyy kuulumisia yms..seurauksena täyshuuto)
- Itsetuhoisuus (ollut 2-vuotiaasta eteenpäin. Hakkaa päätään lattiaan, seinään, satuttaa itseään, pudottaa itsensä sohvilta, sängyiltä alas niin että sattuu)
- Pelko (pelkää asioita, joita "normaalit" lapset eivät pelkää, kuten kiipeilyä, keinumista, hylkäämistä..


Muita oleellisia asioita ei tuu oikeen mieleen, mutta voi olla että jotain unohtui listasta...
Tilanne on kuitenkin tällähetkellä todella hyvä. 

Kaikista kuitenkin pahinta tässä on se, että Adam uskaltaa luottaa kaikista eniten äitiinsä ja isäänsä. Esim. hoitoon lähtiessä mun on tehtävä TODELLA selväksi jokainen pikkunenkin asia Adamiin liittyen, kuten kumpi jalka puetaan ensin housuja laitattaessa, miten Adamin saa pestyä suihkuun mennessään. Kuulostaa hieman naurettavalta, mutta jos tiettyjä asioita ei noudata Adamin kohdalla, tuloksena on pelokas hätääntynyt lapsi. Ja ensikerralla samainen tilanne on todella rankka henkisesti pojalle. Isän vanhempiin kuitenkin alkanut luottaa ihan hyvin. Edelleenkin kuitenkin syntyy pelkotiloja ja ns. paniikkihuutoja, jolloin Adam kauhistuneena luulee että jotain pahaa tapahtuu, kun esim. housut puetaan hieman eritavalla kuin äiti pukee. 

Iloinen kuitenkin olen siitä, että olen saanut kasvatettua pojastani reippaan, rohkean ja elämäniloisen ihmisen, joka painaa eteenpäin vaikka vastatuulessa (:!

Kun vertaan poikiani toisiinsa, huomaan eron todella helposti. Jamal on 10083 kertaa helpompi lapsi kuin Adam. Jamalille riittää vain että asiat tulee tehtyä, Adam taas haluaa asioiden tapahtuvan tietyllä nopeudella, tyylillä, taidolla ja toteutuksella. Jamal on aina ollut kaikkiruokainen, aina iloinen pikkujätkä! 

Tänään muuten aamu alko ihan sairaan ihanasti! Heräsin pääkipuun :)
Puol yhdeksän aikaan pojat riehui jo nälkäisinä, enkä millään todellakaan jaksanut nousta ylös. Nukahtelin vähänväliä, ja jossain välissä Tomi oli noussut ylös ja hoitanut lasten aamupalat, vaipanvaihdon Jamalille, sekä pikkukakkosen Adamille<3 Mul on maailman parhain poikaystävä!!<3 Mä sain vaan lepäillä niin kauan kun halusin..Tosin oisin voinu jäädä vaikka pidemmäksikin aikaa sänkyyn, mut pakko munki oli alkaa osallistuu lastenhoitoon..Munhan lapset ne on :).

Noi kuvat musta ja mun poikkiksesta on jo hieman vanhempia, mutta pakko oli laittaa kuvaa tosta söpösestä pojasta, ku se on niin ihana!<3 Sain otettua siitä tänään yhden salakuvan, mut nyt en löydä sitä kuvaa mistään koneelta :(
Nyt voisin alkaa siivoilemaan ja ehkä keksiä poikasilleni jotain kehittävää tekemistä, sillä nyt näyttää pelottavasti siltä, että peitosta on revitty pumpulit pois :D

Anteeks jos tekstistä tuli vähän liian pitkä :D

xoxo; johanna<3

Riehukaa vähä lisää, pojat!

Lupasin kirjoittaa tänään viel lisää, joten täs tätä nyt on :D Kuviakin tulossa, joten pääsette kunnol näkee millanen päivä on ollut ;D  Kaupassaki käytii mut unohdin siel ottaa kuvia, koska poikien kanssa kaupassakäynti on yhtä kaaosta :D Aamulla pojat söi puuroa, sit Adam katsoi lastenohjelmia, Jamal nukku päikkärit, ja tosiaan mentiin sinne kauppaan. Nyt pojat riehuu ja tekee kaikkee ei sallittua, kuten rämppää valoja :D

Ostettiin Jamalille uus nokkamukikin..Tämmönen:

Ensin en hoksannu miten tota käytetää ku siin tuli mukana jotku ihme muovijututm mut sit mä viisaana ihmisenä kuitenki tajusin, koska Jamal meinas tukehtua siihe valtavaan maitovyöryyn joka sen suuhun tuli aina ku se vähänki joi...Ne muovijutut siit vähä stoppas sitä maidon tuloa :)

Voi näit poikii.. En kestä :D<3  

Huomioikaa toi lasten sohva..Todella puhdas!

Tänään ei oo enää oikeen mitää luvassa..Ehkä pelaamista pleikalla,,maybe leffa..salkkarit...nukkuu...?

Tylsää :D No mut, huomenna taas! <3 Seeya!

<3

7 Litraa rakkautta ja asiaa blogista!

Heippa vaan kaikille! Kovasti yritän nyt panostaa tähän blogiini, mutta aina se ei ole mahdollista, koska asunnostamme löytyy kaksi huliviliä, jotka vievät aikaani ihan hirveän paljon! Toiseksi, haluan blogiini mahdollisimman paljon kuvia, koska monien, kuten minunkin mielestäni blogia on kivempi lukea kuvienkin avulla...Itselläni ei ole kameraa tällä hetkellä, joten joudun turvautumaan poikaystäväni puhelinkameraan... :D Aina silloin tällöin, kuten tänäkin aamuna sain pari kuvaa napattua tästä aamusta (poikien aamupuuroista ja pojista.,), mutta koneelle en ehtinyt laittaa kuvia vielä, koska Tomi lähti töihin. Pitäisi tosiaankin hankkia kunnon kamera.. (ah järkkäri!) olis niin ihanaa!<3

Otsikko: 7 Litraa rakkautta, tulee siitä, kun eilen päätin tehdä "tarpeeksi" paljon ruokaa. Tein (tietenkin rakkaudella!) 7 litraa jauhelihakeittoa! Pojat tykkäs kyllä, mutta Adamin mielestä perunat ei kuulu keittoon (tai itseasiassa mihinkään ruokaan, paitsi mäkin ranskalaiset on herkkua!)..
Jamal kyllä vetäs keittoa oikeen urakalla! Pakastin keittoa jopa vähän.. Pieneen rasiaan laitoin minkä mahtumaan sain, mutta kun meillä ei ole mitään säilytysrasioita oikeen, niin paha laittaa pakkaseen..

Mennäänpäs sit muihin aiheisiin... Nimittäin, mistä tunnistaa hyvän blogitekstin/blogin?

- Hyvästä kirjoitustaidosta?
- Värikkäästä tekstistä (kuten minulla) ?
- Isosta läjästä kuvia?
- Tärkeistä aiheista, jotka todellakin puhuttelevat?
- Pitkistä teksteistä?
- Tekstistä, joka on mahdollisimman epäkiinnostavaa?
- Blogin ulkoasun räväkkyydestä/pehmeydestä?
- Jostain muusta?

Itse ajattelen, että blogin ulkoasulla ei periaatteessa ole väliä, mutta tietenkin ulkoasu on se jonka takia blogi saattaa ekana alkaa kiinnostamaan. Tärkeitä tekijöitä ovat mielestäni; kuvat, itse teksti, aitous, ja kokonaisuus. Itse käytän paljon eri värejä teksteissäni, juuri sen takia, että esim. aiheet erottaa toisistaan, koska saatan yhdessä blogitekstissä puhua muutamastakin eri aiheesta. Lisäksi Mielestäni värien vaihtaminen ei ole paha asia ollenkaan, päin vastoin :) !!

Olen huomannut, että aina kun kirjoitan jotain todella arkista, kuten ;"tänään lapset leikkivät, söivät ja nukkuivat"  Eli sellaista, jota tapahtuu jokapvä about, niin sellaisia tekstejä luetaan vähemmän, kommentoinnista puhumattakaan! Mutta sitten jos kerron blogissani jotain todella erikoista, tai jos on tapahtunut jotain kamalaa tai huolestun jostain, niin ihmisvyöry suorastaan hyökkää päälleni ja kyselee, epäilee, suuttuu, raivostuu, iloitseem tsemppaa, ja osa jopa tuntee sääliä. Olis tosi mukavaa, jos ihmiset oppisivat arvostamaan jopa arjen pieniä hetkiä, joista tulee iloiseksi, kuten juuri se, että "poikani söi lautasen tyhjäksi!" Eikä vaan keskittyisi niihin epäarkisiin asioihin, kuten " poikani löi päänsä patteriin ja joutui sairaalaan!" Tietenkin tapahtumarikas blogi kiinnostaa, mutta onko oikeasti olemassa ihmisiä, joiden elämässä tapahtuu JOKAPÄIVÄ kaikkea epäarkista? Jokaisella ihmisellä varmastikin on päiviä, joina ei tapahdu juurikaan mitään. Blogeissaan he vain antavat ihmisille sellaisen kuvan, että heillä sattuu ja tapahtuu kokoajan. Ehkä se on ihan hyvä, koska juuri silloin blogi saa paljon lukijoita! Itse pidän blogia enemmänkin muistojenkirjana/päiväkirjana, jota luen itse monien vuosien päästä ja nauran miten hölmö olenkaan ollut :D

Tässäkään tekstissä ei ole kuvia. Mutta Tänään yritän saada aikaan vielä yhden blogitekstin, kuvien kera! Siihen asti, heippahei! :)

Hyvää sunnuntaita :>

Eilen en jaksanut enää tulla kirjottamaan tänne, koska olin niin väsynyt! Nyt sitten kerron eilisen ja tän päivän tapahtumat lyhyesti:

Pakko sanoa, että eilinen meni ihan vilahtaen, etten oikeen edes muista mitä eilen tapahtui, vai tapahtuiko oikeastaan mitään ihmeellistä. Nojoo.. Käytiin kaupassa, ja oltiin kotona. Perusarki lasten kanssa. Riehumista, itkua, naurua ja kaikkea siltä väliltä. Äidillä meni tietenkin hermo joka asiaan, koska ei ollut edellisenä yönä nukkunut juurikaan..(ei vaan nukuttanut) Illalla kuitenkin alkoi vähän hellittämään äidin kiukku, kun saatiin pojat nukkumaan. Päiväunetkin itseasiassa nukuin..Tosin ehkä max. 10min, mutta heti helpotti. Kiitos ihanan poikaystäväni, joka jaksoi paimentaa noita ihania riiviöitä ja teki samalla päivän ruoan!<3 

Tuossa siis oli kuvia eiliseltä aamulta ja sit toi ylin kuva on muutamia päiviä vanha :D

Tänään kun herättiin, lämmitin Jamalille maidon, laitoin Adamille lastenohjelmat ja menin itse puoliunessa takaisin nukkumaan. Ehdin "nukkua" tunnin, kunnes Adam tulee herättämään mut:" Äiti Jamalilla on kädessä kakkaa.." Ei jumalauta. Ei tänään!!!!! Jamal oli ottanut vaipan pois (huom; kakkavaipan!!) ja sotkenut ulosteellaan  seinille, matkasänkyyn, peittoon, omaan masuunsa, käsiin, poskeensa, lakanaansa, sekä matkasängyn patjaan :)))) Ihana lapsi!!<3 No sit ei muutaku suihkun kautta syömään aamupalaa. Kämppä hais puolpäivää jaskalle tuulettamisesta ja puhdistusaineista huolimatta. Ei enää onneks!!

Lähdettiin sit iltapäivästä stadiin, ihan vaan sen takia, että täällä 4 seinän sisällä tulee hulluksi. Stadissa käytiin ettimässä pöytään tabletteja, mut tarpeeks kivoja/hyviä ei löytyny :D (vaativa?)

Käytiin myös kampissa lasten leikkipisteessä, jossa pojat sai hetken leikkiä :) Adam ei oikeen ollut innokas olemaan kameran edessä, mutta Jamal senkin edestä :D

Osa kuvista heilahtaneita, anteeksi siitä!

Stadista kun päästiin ruokakaupan kautta kotiin, alkoi ihan kamala riiviöriehuminen täällä! Pojat ei oo nukkunu pväunia (paitsi Jamal kampissa n. 15min ja Adam nukahti bussissa ja nukkui n. 10min) Eli toisinsanoen kumpikaan ei oo nukkunut ollenkaan :D Meno on nyt sen mukaista..Voitte vain kuvitella :D

Iltapalat on syöty, ja nyt pitäis pojat viedä suihkuun, hampaidenpesulle ja nukkumaan.. Mitähän siitäki tulee.....huoh -.- Tomiki lähti kaverinsa kanssa ulos, ja ymmärrän kyllä, että pakko sen on saada kavereitansa nähdä säännöllisesti ettei tuu hulluks, niinku minä :D 

 Koitan ehtiä huomenna kirjoitella tänne jotain pientä edes, mutta en lupaa!

Hyvää yötä kaikki höpsispöpsiäiset ja nukkukaa hyvin! <3

xoxo johanna<3

Huonoja uutisia, mua pelottaa!

Pakko avautua...Sain aamulla kauheen puhelun, joka tuli mun lasten isältä.
Neuvolasta oli soitettu, ja sanottu et meijän lapsista ollaan huolissaan, koska mun asuinpaikkakunta muuttuuu "jatkuvasti" ja se on rasite lapsille. Totuus on, että mä olen kyllä muuttanut tän vuoden sisään muutamasti espoo-kerava väliä (Tomi-Amir), koska mun ja amirin suhde on ollu oikeastaan koko 4-vuotta tosi myrskyisä. Ollaan yritetty tulla toimeen, vaikka ei yhdessä ollakkaan oltu, mut et oon yrittäny tulla toimeen sen kanssa, jotta lapset sais olla ja asua molempien kanssa. Kuitenkin elän parisuhteessa Tomin kanssa. Nyt tilanne on ajautunut kuitenkin siihen pisteeseen, että Keravalla en voi asua, koska mun ja amirin yhteisestä asumisesta ei tule mitään, kun riidellään kokoajan ja amir asuu muutenkin vanhempiensa luona, enkä mä jaksa asua kenenkään vanhemmilla...

Tällä hetkellä tilanne on kuitenkin omasta mielestä (ja amirinkin mielestä) hyvä, kun olen päättänyt pysyvästi asua Tomilla täällä espoossa ja meidän parisuhde Tomin kanssa on kestävällä pohjalla.
Tiedän että meidän tilanne kuulostaa huolestuttavalta lasteni kannalta, mut sitä se ei ole, vaan enemmänkin rankka siltä osin, että Amir ei ole päässyt musta yli vieläkään ja mä vähän niinkun säälin sitä sen takia, jonka vuoksi oon antanu sen ymmärtää et jotain vois meijän välillä viel olla aina ku oon sinne takas muuttanu. Oon ollu idiootti ku en oo ollu tarpeeks vahva sanomaan ja tekemään selväks sille et kaikki on oikeesti nyt loppu. Mua on pelottanu se, et se menettää elämänhalun mun takia, koska se on sairastunu masennukseen jo kerran mun takia, ku ekan kerran sen kanssa erottiin joskus kauankauan sitte...

Lastensuojelusta varmaan tullaan meille kylään tänne espooseen jokupvä, en tiedä. Mutta mua pelottaa. Mä en halua menettää mun lapsia, koska ilman niitä mä en ole mitään. Tää ausnto on liian pieni neljälle, mut toivon ettei se oo syy siihen et menetän ne. Ikinä en oo ollu näin huolestunu ja peloissani lasten takia. Toivon, että mä en menetä lastensuojelulle mun poikia, vaan saisin selitettyä tilanteen niille niin että ne tajuu et mun pojilla on kaikki hyvin ja nyt tää tulee olemaan tasaista, eikä enää edestakas asumista...Ikinä en olis uskonu, et mä joudun taistelee lastensuojelun kanssa. En ikinä ;(

Lukijat!

Tiedän että musta ei oo kuulunu taas pitkään aikaan mitään, mutta se johtuu siitä, että mulla ei oo ollu mielenkiintoa, jaksamista tai edes pystymistä kirjottaa tänne mitään. Viimeajat on ollu todella rankkoja mulle henkisesti. Niistä suurimmista asioista en täällä puhu. Tärkeimmät ihmiset niistä tietää.

Pojat asuu tällähetkellä Keravalla Amirin vanhemmilla, koska se oli paras vaihtoehto, kun itse olin niin loppuun palanut. Amir ollut kavereiden kanssa juhlimassa about kokoajan, ja nähnyt lapsia satunnaisesti sillointällöin. Mä asun Espoossa Tomin kanssa ja tässä välissä ollaan ehditty jo eroamaankin..kuukaudeksi about....Nyt kuitenkin meijän parisuhde on parhaimmillaan, vaikka pieniä riitoja tuleekin aina välillä. 

Pojat muuttaa meille tänne Espooseen ensi perjantaina pysyvästi. Maistraatista tuli Amirille lupalappu, että hyväksyykö se tälläsen muutoksen, että pojat tosiaan tulee tänne asumaan. JA hyväksyhän se.

Tosi paljon kyllä pelottaa, et miten arki lähtee käyntiin, koska meitä on sit 4 henkilöä yksiössä!!!
Pakko olis saada kolmio jostain...No toivotaan todella et onnistutaa saamaa.. Ei muuta täl kertaa.. Koitan muistaa kirjotella :D

heipsuuuuuuu<3

Täällä puhuu perheen toiseksi pienin!

Moikka, täällä Adam!

Tänään tultiin veikan kanssa äitin luokse. Keskiviikkona iskä tulee taas hakemaan meidät toiseen kotiin.  Meillä on siis veljeni Jamalin kanssa kaksi kotia: Äidin koti ja isin koti.

Tänään ollaan ehditty tehdä vaikka mitä! Tultiin tänne 12 aikaan aamupäivällä ja nyt kello näyttää puolta neljää. Syötiin makaroonilaatikkoa, jonka jälkeen saatiin veikan kanssa puoliksi syödä lauantai-karkkipussi! Äiti ei kovin usein anna meille karkkia, mutta aina kun ollaan äitillä käymässä, niin äiti ei voi olla hemmottelematta meitä! 

Äiti stailasi myös mun tukan! Nyt mulla on sivuilta siili, joissa kuviot. Niskasta otsalle asti tosi magee irokeesi, jonka äiti laittoi pystyyn! Otsatukkaa jätettiin pidemmäksi myös, jotta äiti sai laitettua sen sivulle nätisti!  Veikan tukkaa äiti ei uskalla vielä leikata.

Äiti on ollut ahkera, kun se on tiskannut, laittanut ruokaa, siivonnut mm. imuroinut, pyyhkinyt pölyjä yms, mutta nyt asunto näyttää pelottavasti siltä, että sama työ olisi edessä, mutta vain kahta kauheampana. Ei se mitään! Mun äiti on superäiti, ja jaksaa varmasti siivota, vaikka koko yön!


Meillä menee muutenkin yleisestiottaen ihan kivasti. Äiti kyllä ikävöi meitä kokoajan kun ollaan isin luona ja niin mekin veikan kanssa ikävöidään äitiä. Isi ja äiti ei vaan voi enää asua saman katon alla, koska niillä on erilainen elämänkatsomus ja periaatteet. Äitillä on nyt ollut jo puolivuotta toinen mies, Tomi. Tomi on tosi kiva, ja välillä mietin että tuleekohan isillä pahamieli, kun toinen mies on vienyt sen paikan. Totuushan on kuitenkin se, että mulla ja mun veljellä on ja tulee olemaan vain yksi isä, ja se on Amir. Tomi kuuluu silti meidän elämään, koska äiti on valinnut sen elämänkumppanikseen ja ne rakastaa toisiaan..Äiti ei tosin rakasta Tomia niin paljon kun meitä, mutta se on ymmärrettävää. Äidin rakkautta ei voita mikään!<3

Nyt kerron vähän meidän arjesta:

Mä ja veikka, asutaan siis periaatteessa isin luona, mutta jotta äitillä olisi parempi mieli, niin oikeastaan meillä on kaksi kotia. Äiti on töissä Kampissa, Tennispalatsin hesessä ja isi ei käy töissä ollenkaan, vaikka äiti on koittanut kaikin tavoin saada isiin järkeä. Isin arki menee kavereiden kanssa hengaillen, ja juoden pahaa aikuisten juomaa. Siihen juomaan ei lapset saa ikinä koskea, äiti sanoi niin! Aina kun isi on poissa, niin meidän isovanhemmat on meidän kanssa. Äitin luona me ei oikeen voida vielä asua kokonaan, koska äitin pitää hankkia isompi asunto, jonka jälkeen meidän muutto äitille olisi mahdollista. Vapaa-ajalla äiti siivoaa kotia, istuu tietokoneella ja soittaa ikävä-puheluita meille. Äiti ei usein juo pahaa aikuisten juomaa, mutta joskus pari siideriä on ihan ok.

Äitillä ja Tomilla menee hyvin. Joskus ne riitelee, mutta viidessä minuutissa sekin riita on menneen talven lumia.

Mun äitiä vähän ahdistaa se, millaisen kuvan muut ihmiset saavat meidän elämästä. Haluaisin kertoa kaikille, että meillä menee todella kivasti, ja me ollaan jo veikan kanssa lähes täydellisesti totuttu elämään kahdessa kodissa. Meillä on iso tukiverkosto ja äiti ja isi rakastaa meitä tosi paljon, niinkuin ennenkin, vaikka ne ei enää yhdessä olekkaan. Äiti sanoi, että joskus äidit ja isit eroavat, koska ne ei vaan tuu toimeen keskenään. Se on vähän sama kun yrittäis tehdä palapeliä, monimutkaista.

Nyt mun on pakko mennä halimaan äitiä ja kertomaan kuinka paljon mä sitä rakastankaan!<3

Rakkaudella: Adam 3v. <3

Espoolainen nainen wtf

Pitäiskö mun itkeä vai nauraa? Mä oon nyt sit ihan virallisesti Espoolainen :D Saatiin suoritettua muutto yhdessä päivässä, eilen. Nyt löytyy Tomin yksiöstä pinnasänkyä, leluja ja hylly..Ainiin, ja ruokailuryhmä :D "kellarissa" on viel paljon laatikoita ja säkkejä täynnä tavaraa ja vaatetta joita sit pikkuhiljaa alan purkailemaan :) Tästä tää yhteiselo sit alkaa, siis ihan virallisesti. 

Meil on ollu suhteen aikana paljon riitoja, ja erokin koettu kerran tän puolenvuoden aikana, mutta uskon vakaasti, että meil tulee viel hieno tulevaisuus :)

Ens postaukseen yritän saada kuvia!! <3

Nuoren naisen elämä pilalla!

...No eikä ole! Tästä on ollut juttua monissa paikoissa; nimittäin siitä, millanen muutos raskaus/synnytys/lapsensaanti on teini-ikäisellä tytöllä/ nuorella naisella. Jokaisen oma päätös pitääkö lapsen vai ei. 

Mun omalla kohdalla tilanne oli monimutkasempi...


Adam sai alkunsa niin, etten edes tuntenu Amiria. Se oli joku 3 päivä kun näin Amiria...Noh, mua painostettiin aborttiin, ja kieltämättä itsekin mietin oisko se paras vaihtoehto mulle.
Kovapäisenä kuitenkin pistin vastaan ja tosiaan pidin esikoiseni, sen enempää miettimättä.

En mä miettinyt juurikaan raskausaikanani mun vatsaa tai ylipäätään mitään ulkonäkööni liittyvää asiaa, vaikka tiedostin että tää tulee jättää jälkensä...Nyt vasta tokan raskauden kohdalla aloin loppuvaiheessa miettimään, että miten mä ikinä pääsen sellaseen kuntoon ku ennen raskauksiani..Toisaalta..Mitään en kadu ja musta on ihanaa voida sanoa vaan että "joo, olen ylpeä siitä minkä takia kroppani on nyt tällänen ! "

Enää en mieti mitä muut ajattelee mun ulkonäöstä, koska itse tiedostan miksi näytän tältä ja jos joku tulee multa sitä kyselemään tai kattoo pahasti, voin vaan hymyillä ja kertoa olevani kahden pienen pojan äiti :)
Mun perääni huudeltiin kun kolme vuotta sitten työntelin vaunuja kampissa, että:" hei teiniäiti, unohtuiko ehkäisy?" En vastannut, mutta näin jälkeenpäin olisin voinutkin vastata, vaikka ei se mua liikuttanut pätkääkään huuteleeko joku mun perään. Tajuan kyllä että ihmiset kattoo pitkään ja oudoksuvasti kun näin pieni nainen ikää 21  työntelee vaunuja stadin keskustassa vierellään vielä 3-vuotias poika..Mutta hei, kyllä mä pärjään! Ei se hyvä äitiys ole iästä kiinni ! :)

Ootteko muuten te muut äidit huomanneet, että ennen lapsen/lastensaantia ette pahemmin kiinnittäneet huomiota muihin lapsiperheisiin yms ulkona tai muualla liikkuessanne, mutta nyt kun teillä on jo lapsia, niin tarkkailette jokaista ihmistä jolla on lapsi? :D Mulla näin on käynyt. Monesti kattelen todella tarkkaan ihmisiä ja heidän lapsiaan..Lasten pukeutumista ja hyvinvointia. Olen hassu.

Anteeks kaikille kuvia toivoville..Mä en saa laitettua kuvia kun ei oo oikee tullu otettua :/ 


NYT SIT NIITÄ UUSIA AIHEITA KIITOS! KOHTA LOPETAN TÄN KIRJOTTELEMISEN JOS KUKAAN EI KERRO MULLE MISTÄ KIRJOITAN :DDDDDD

Mietteitä

Uskaltaako tänne kaikkea kirjoittaa siitä, mitä pääni sisällä tapahtuu? - Ei tietenkään.

Siitähän syntyy kovat keskustelut.... Tekis kyl mieli avautua pikkusen.Edes vähän.

Ihmisistä on tullut outoja, oikeastaan välinpitämättömiä. En nimeä ketään, mutta siis yleisesti..Tiedän monia tällaisia. En väitä itse olevani täydellinen, päinvastoin. Mutta paremminhan ne huonot puolet huomaa toisissa ihmisissä, eikö vaan?

Mun mielestä pahinta on seläntakana puhuminen ns. juoruaminen..Ihanku mä en itse sitä joskus harrastais.. Myönnän. Mutta Emmä kyllä pahaa mun ystävistä ja rakkaista puhu....Sellastakin on ollut ilmassa ihan tässä näin..Kuullut vaan juttuja pikkulinnuilta....Oonko nyt tehnyt jotain väärin kun ihmisten täytyy alkaa ilkeilemään? Kavereita ei enää kiinnosta mun kuulumiset.. Tänäänki oon soitellu monille kavereille ja ihan vaan sen takia, että haluan kysellä miten niillä menee.. Yksikään ei oo vastannu puhelimeen, ei edes viestiin. Turhauttavaa. Voin mä lopettaa kokonaan yhteydenoton, jos se niitä ihmisiä häiritsee. Voisivat edes sen sanoa suoraan, että jos tuntuu siltä ettei mun kanssa haluta puhua, niin antaa tulla vaan, kyllä mä kestän.

Viimeyönä ukkosti ja salamoi..Niin kovaa, että mua oikeasti pelotti. Emmä ukkosta oo koskaan pelänny niin paljon ku viimeyönä. Yritin Tomiaki herättää, ettei olis niin yksinäistä ja et vähä voisin rauhottuu, mut jätkä vaa nukkuu :DD<3 No aamulla sit oli jo parempi ilma ja oikeestaan nytki jo ihan kiva lämmin sää :) 

Kiinnostaako ketään edes nää mun blogimerkinnät? Vai lopetanko kokonaan kirjoittamisen?! Teidän takia mä tänne näitä kirjottelen, joten ois kiva jos ehdottaisitte aiheita, joista teen seuraavat postaukseni :)??

Kukkuuuu

Täällä taas kirjotellaan tylsistyneenä... Tomi on töissä ja minä Tomilla...En tee täst mitää pitkää stroorii, mut voisin vaik kertoo mun ajatuksia viimepäiviltä...Tai lähinnä tästä et mitä mielt ihmiset on siitä et pojat ei nyt oo oikeen ollu munkans, ku ne asuu amirilla väliaikasesti.

Monet on tullu kysyy mult et miks näin on ja millo pojat tulee takas mun luo ja mitä on tapahtunu yms ja kaikille oon vastannu just niinku se on, eli yritän saada jostain nyt töitä ja uutta asuntoa, jonka jälkeen lasten on hyvä tulla takas kotiin. Tottakai nään lapsia tänäkin aikana, mut nyt vaan on parempi et pojat on isällään, että saan asiat järjestykseen. 

En tosiaan tiiä mitä must kelataan, et oonko nyt huono äiti tai jtn, mutta lasteni takia mä tän teen..Että niil ois parmepi olla, tottakai! Ja se että saan päivittäin puhua mun poikien kanssa puhelimessa ja nään niitä välillä, on sama ku se et ne asuis munkanssa ja amir joutuis mun asemaan, eli tyytyy näkee välillä poikia ja soittelemaan sillontällön. Ei tää oo paha juttu ollenkaan, vaikka ikävä onki ihan hirvee kokoajan, mutta ei tää oo mikää pysyvä ratkasu, ei tää jää tähän, vaan pojat tulee kotiin heti kun on kaikki kunnossa, eikä stressiä kaikenmaailman asunnoista ja työasioista, koska se että mulla on stressiä, vaikuttaa myös mun poikiini, ja sitä mä en halua!


Toivoisin kyl ihan oikeesti, että kertoisitte mulle jos jotain on mielessä tähän asiaan liittyen. Ei oo kovin kiva et puhutte keskenään sit et miten huono äiti oon ku pystyn jättää lapset noinvaan, kun se asia ei oo ihan niinkään..Tulkaa ihmees kysyy jos teit mietityttää joku asia, älkää tehkö omia johtopäätöksiä. Ja tällä en todellakaan nyt tarkottanut kaikkia ihmisiä, jotka mut tuntee, vaan siis ihan niille jotka oikeesti ajattelee musta jotenki pahasti, että "tolla ei pitäis edes olla lapsia!" Toivottavasti niit ei montaa olis, koska tää saattaa näyttää huolestuttavalta tää mun tilanne, mut totuus on se, että pojilla on hyvä olla isänsä kanssa, koska kuitenki nään poikia suht usein ja ollaan yhteyksissä paljon.


Ei oo kauheen helppoo olla kahden lapsen äiti 21-vuotiaana, ja moni sen tietääkin, mutta mulla on muutenki hankalaa taloudellisesti nyt ja se, että mun tukiverkosto ei kuitenkaa oo mikään maailman parhain, ku isän suku asuu liian kaukana, ja äidillä on oma elämä. Käytännössä mun pitää pärjää yksin lähes kokoajan.. Toki Tomi on apuna ja tukena kokoajan, mut kaikki vastuu lapsista ja arjenpyörittämisestä on mulla. Ja se, että tulin raskaaks 17-vuotiaana, ei tee tästä mitenkää helpompaa, päinvastoin, mähä olin pahin mahdollinen tuuliviiri sillon ja jaksoin viimesilläniki juosta kavereiden kans stadissa yms, tosin ILMAN ALKOHOLIA!!!  Sit ku Adam synty mutsi oli sen kanssa paljon, ku halus et saan jatkaa mun nuoruutta viel ja tehä asioita joita äitinä ei pysty tekemään. Jossain vaiheessa kuitenki muutin kotoa pois ja arki iski vasten kasvoja.. Oli pakko sopeutua, ja oli pakko jaksaa, lapsen takia. Nyt sit on jo toinen lapsi ja kaikki tää aika on menny sikanopeesti ja on ollu ihan TODELLA rankkoja aikoja, välillä helpottaa. Se kuuluu tähän kaikkeen. Mut mun pointti oli se, että mä teen ratkasuja sen pohjalta, mikä on järkevintä mun ja poikien kannalta. Kaikkea ei pidä jaksaa yksin, ja sillon ku tarvii tilaa, ja aikaa, on sitä myös äitien joskus saatava. 


huh.

Vihdoinkin

Vihdoinkin on aikaa kirjoittaa tänne. Mulla on asiat vähän solmussa, eikä siitä sen enempää, paitsi että lapset "asuu" väliaikaisesti Amirilla.  Mä etin asuntoa espoo, helsinki, vantaa seudulta ja sit ois tarkotus saada töitä jostain, jonka jälkeen saan lapset päiksyyn ja voin jatkaa elämää uudella tavalla, paremmalla.

Huolissaan musta ei tarvii olla, vaikka en puhelimeen ookkaan vastannu yms..Ei vaan oo jaksanut ku niin paljon stressiä.. Mä oon semmonen et stressailen liikaa vähän turhankin pienistä asioista.. :D

Tällä hetkellä istun Tomilla täällä Espoossa ja Tomi on töissä. Meillä tuli eilen täyteen 5kk seurustelua, joka siis tarkoittaa että kuukauden päästä juhlitaan puolvuotisia<3

Mulla ei oikeen oo kuvia kun ei olla koneelle laitettu kuvia, mut ois ollu niin kiva laittaa uusimpia otoksia mm. Tallinnan matkasta ja muustakin hassusta.. No, löytyisköhän edes pari...

 :)

Noi juomat oli ihan SIKAPAHOJA!

Me kaks maisteis :D

puspus kultasein

Iso annos...ei oo mun tapasta tilata tollasta annosta tai ylipäätään tollasta ruokaa........No mut joo :D Poikaystävä tykkäs ku söin kerranki "ihmistenruokaa" :D


Reissu oli kaikenkaikkiaan tosi kiva, ja pojille ostin tuliaisiksi soittimet! Adamille muumi-kitaran, jota toivonut..Ja Jamalille muumi-pimpelipom..mikä toi on nimeltää... se mis on kapula ja hakataan noita dingding juttuja.. vähänku piano...öö ei. Kuitenkin.. :D

Sit tietty tarttu mukaan viiniä, siideriä, kaljaa, jekkua, salmaria yms...suklaata!

Meil oli hotelli siel Tallinnassa n. 5km päässä keskustasta. Hotellin nimi oli Pirita spa hotel tai joku tollanen...Eli kyseessä oli kylpylä hotelli, ja siellä oli kaikki kauneushoitolat yms kaupat , kaikki... Tosin....Kylpylä oli ihan hirvee. YKSI ainoa uima-allas, ja seki joku kilparata-allas..... ja yhteiset suihku ja saunatilat miehil ja naisil.. nice.

Muuten kyl oli ihan kiva se hotelli periaatteessa. Hotellihuone oli ihan mukava, tosin muistutti helpostikkin jotain suomiyksiötä..halpaa sellasta, mutta siis ei me siel huoneessa pahemmin oltu edes, niii ei se sillai kiinnostanutkaa. 

Tallinnan ostoskeskuksesta en löytäny paljoa ostettavaa.. IHANAT korkokengät..Hitto ku ei oo kuvaa!!!!! ja bikinit..Olikohan muuta..eipä muuta...kai...Suomesta kävin ostamassa jo jotain vaatetta, nii ei tarvinnu virosta ostaa, vaikkakin halpaa siel ois ollu..

Eka yö (to-pe) oltiin siis hytissä laivassa ja toka yö siellä hotellissa (pe-la)

Nyt ollaan siis kotiuduttu ja väsymys on kamala....Huhhuh. Nyt taidan mennä päiväunille. <3