Johanna täällä hej!<3
Aamu on alkanut päänsäryllä, väsymyksellä ja pahalla ololla. Lapset tuntuu olevan pahimmasta päästä just tänään, eli tekee kaikkea mitä EI saa tehdä..Lähinnä Adam :D Vauvalla varmaan masu kipeänä ja siksi huutaa lähes kokoajan... -.- Tätä se on...arkea..lapsiperheen arkea...yksinhuoltajan painajaismaista arkea, jos nyt niin uskaltaa sanoa?
Mitään en kyllä muuttais, en vaikka maksettais. Lapset on mulle kaikkikaikessa, eikä niitä kukaan koskaan vie multa pois!! Tänään luvassa on kuitenkin EHKÄ kotiinlähtö täältä maalta, ja jos ei, niin viimeistään huomenna....Nyt pakkaamaan lasten ja mun omat tavarat :)
Kertoisin itestäni nyt sen verran, että asun Keravalla kahden villin pojan kanssa ( 2v. ja 2kk) ja meiltä löytyy myös kaksi hiirulaista, Mikki ja Nemo :) Tässä vaiheessa moni ihmettelee, tai ainakin on kovin kiinnostunut lasten isästä, joten siitäpä kerron nyt lisää... Eli poikien isä, on lasten elämässä mukana, ihan niinkun pitääkin, mutta 3-vuoden seurustelujakson päätteeksi meillä meni sukset ristiin.
Ero oli vaikea. Yli ei olla kummatkaan päästy edelleenkään, ja tällä hetkellä tuntuu, että se on mahdotonta, ylitsepääsemätöntä. oikeasti. Mutta kaikki aikanaan, tosin en mä oikeasti usko, että tää ero kauaa kestää...Ollaan me erottu lukuisia kertoja ennenkin, mutta jotenkin on pakko pystyä ottamaan itseään niskasta kiinni, ja lopetettava suhde kokonaan/lopullisesti, ikuisiksi ajoiksi, etten joudu samaan tilanteeseen, johon jouduin eron miettimis vaiheessa.
Kamalintahan tässä on lapset. Ilman lapsia tämä erohäsläys olis tietysti vaikeempaa. Paljonkin. Mutta nyt kun noita pentuja (hirveä sana, se vain lipsahti mun suusta!) on jo kaksi kappaletta, on kaikki paljon vaikeampaa. Meillä on Amirin (lasten isä) kanssa hyvät välit, mutta se, että meillä on hyvät välit, ei tarkoita, että jollain tapaa läheiset.
Sitten iloisempiin aiheisiin: Meidän Adam (esikoinen) on jo niin taitava, että puhua pälpättää minkä ehtii. Lauseita on alkanut tulvimaan jo oikein urakalla, ja kovin on omatoiminen poika :)<3
Nuorempi jätkä sen sijaan ei vielä puhu, mutta suloisella hymyllään ( :D) valloittaa koko maailman!<3 Odotan hetkeä, jolloin pääsen taas opettamaan lapselle kävelyn jalon taidon, syömisen, hampaiden pesun yms... Parasta kuitenkin on se, kun oma lapsi lausuu ensimmäisen kerran:" äiti"
On Heinäkuun viimeinen päivä, kello 22.35, ja minä kirjoitan blogia. Tukka märkänä, saunottu siis on. Iltapalan aika olis jo käsillä, mutta minkäs teet kun ei maistu mikään, ei koko päivänä.. Tai viikkona. Mieli matalana, vaikka kivaahan tämän pitäisi olla kun päästiin äidin luokse maalle "lomailemaan" Amir on mukana, kaverina. Tultiin ansaitsemaan taskurahaa, tekemällä pihahommia, siis Amir tekee suurimnan osan, minä vahdin muksuja. Tehtiin tänään myös pienenpieni kävelytuokio, josta kuvia...
Ei tässä muuta.. mä meen nyt istuu terassille, juon lasin vettä, ja meen moikkaa nukkumattia! Moikka <3
