Täällä taas kirjotellaan tylsistyneenä... Tomi on töissä ja minä Tomilla...En tee täst mitää pitkää stroorii, mut voisin vaik kertoo mun ajatuksia viimepäiviltä...Tai lähinnä tästä et mitä mielt ihmiset on siitä et pojat ei nyt oo oikeen ollu munkans, ku ne asuu amirilla väliaikasesti.
Monet on tullu kysyy mult et miks näin on ja millo pojat tulee takas mun luo ja mitä on tapahtunu yms ja kaikille oon vastannu just niinku se on, eli yritän saada jostain nyt töitä ja uutta asuntoa, jonka jälkeen lasten on hyvä tulla takas kotiin. Tottakai nään lapsia tänäkin aikana, mut nyt vaan on parempi et pojat on isällään, että saan asiat järjestykseen.
En tosiaan tiiä mitä must kelataan, et oonko nyt huono äiti tai jtn, mutta lasteni takia mä tän teen..Että niil ois parmepi olla, tottakai! Ja se että saan päivittäin puhua mun poikien kanssa puhelimessa ja nään niitä välillä, on sama ku se et ne asuis munkanssa ja amir joutuis mun asemaan, eli tyytyy näkee välillä poikia ja soittelemaan sillontällön. Ei tää oo paha juttu ollenkaan, vaikka ikävä onki ihan hirvee kokoajan, mutta ei tää oo mikää pysyvä ratkasu, ei tää jää tähän, vaan pojat tulee kotiin heti kun on kaikki kunnossa, eikä stressiä kaikenmaailman asunnoista ja työasioista, koska se että mulla on stressiä, vaikuttaa myös mun poikiini, ja sitä mä en halua!
Toivoisin kyl ihan oikeesti, että kertoisitte mulle jos jotain on mielessä tähän asiaan liittyen. Ei oo kovin kiva et puhutte keskenään sit et miten huono äiti oon ku pystyn jättää lapset noinvaan, kun se asia ei oo ihan niinkään..Tulkaa ihmees kysyy jos teit mietityttää joku asia, älkää tehkö omia johtopäätöksiä. Ja tällä en todellakaan nyt tarkottanut kaikkia ihmisiä, jotka mut tuntee, vaan siis ihan niille jotka oikeesti ajattelee musta jotenki pahasti, että "tolla ei pitäis edes olla lapsia!" Toivottavasti niit ei montaa olis, koska tää saattaa näyttää huolestuttavalta tää mun tilanne, mut totuus on se, että pojilla on hyvä olla isänsä kanssa, koska kuitenki nään poikia suht usein ja ollaan yhteyksissä paljon.
Ei oo kauheen helppoo olla kahden lapsen äiti 21-vuotiaana, ja moni sen tietääkin, mutta mulla on muutenki hankalaa taloudellisesti nyt ja se, että mun tukiverkosto ei kuitenkaa oo mikään maailman parhain, ku isän suku asuu liian kaukana, ja äidillä on oma elämä. Käytännössä mun pitää pärjää yksin lähes kokoajan.. Toki Tomi on apuna ja tukena kokoajan, mut kaikki vastuu lapsista ja arjenpyörittämisestä on mulla. Ja se, että tulin raskaaks 17-vuotiaana, ei tee tästä mitenkää helpompaa, päinvastoin, mähä olin pahin mahdollinen tuuliviiri sillon ja jaksoin viimesilläniki juosta kavereiden kans stadissa yms, tosin ILMAN ALKOHOLIA!!! Sit ku Adam synty mutsi oli sen kanssa paljon, ku halus et saan jatkaa mun nuoruutta viel ja tehä asioita joita äitinä ei pysty tekemään. Jossain vaiheessa kuitenki muutin kotoa pois ja arki iski vasten kasvoja.. Oli pakko sopeutua, ja oli pakko jaksaa, lapsen takia. Nyt sit on jo toinen lapsi ja kaikki tää aika on menny sikanopeesti ja on ollu ihan TODELLA rankkoja aikoja, välillä helpottaa. Se kuuluu tähän kaikkeen. Mut mun pointti oli se, että mä teen ratkasuja sen pohjalta, mikä on järkevintä mun ja poikien kannalta. Kaikkea ei pidä jaksaa yksin, ja sillon ku tarvii tilaa, ja aikaa, on sitä myös äitien joskus saatava.
huh.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti