ja meillä kaikilla oli niin mukavaa...
nonniiin.. jenny on näit odotellu.. nam. en saanu käännettyy mut voivoi.
pimpelipom. on se mukavaa kun joudun alkaa nyt teidän vuoksi etsimään puhelimen johtoa, jotta näette kuvia mun pirpanoista ja muista menninkäisistä...pakkopullaa? voi kyllä!
-löyty! 15min etin ja löysinpäs. meinasin luovuttaa.
Eli kerronpas nyt sen verran että näitä kuvia on otettu kuukauden sisällä (paitsi noi synnytys!)
Kaikenlaista sekalaista mattimeikäläistä löytyy tosta. jaksakaahan nyt katella noita kun ite ootte mut laittanu ettimään kameraa ja johtoja ja vaikka ties mitä. Teidän vuoksenne, hyvät ihmiset.
galaxia katsellen, sählymatsi HYSS!
yllätin pojan fanipalapussin kanssa
kultamuru<3
Voi te hassut apinat jotka luulette että kirjottelen nyt tänne pitkänkin stoorin....
Emmä voi. Mä en muista mitä kaikkea on tapahtunu. Erottiin Amirin kanssa (taas?) -joo.
Ollaan käyty leffassa...tapeltu. oltu sovussa. taaas tapeltu.. jne.perhearkea.
Nyt asun yksin. Tai kolmisin. Minä ja pienet poikani. Rankkaa ettenkö sanois. Täytyis tehä täst vaa nyt virallista, ettei pääse sopimaan taas ja sitä että:"ollaan yhdessä taas ja linnut laulaa!" NO Way. Emmä voi, vaik haluunki. Pakko saada jotain aikaan. Lapset kärsii. Mä kans. Amir ulos mun kämpäst, eli kirjoilt pois. Yhteishuoltajuus pysyy, mut tapaamiset sovitaan. Jos ei keskenään onnistu, niin lastenvalvojalla.. Rahoja ei enää jaeta. Molemmille tulee omat osuutensa. Amir maksakoon elatusta (ei se pysty) siis kela maksaa... 3-vuotta menny noin vaa hupsankeikkaa. Mitä mä oisin ilman mun lapsia?
Viettäisin ihanaa teinielämää. Olisin koulussa, ehkä töissä? Rellestäisin frendien kans minkä kerkeisin. Ois kyl ihanaa OIKEESTI. Vapaus päättää mitä tekee. Vastuussa vaan itestään. Mut palaan nyt todellisuuteen...
2 pienen alle 3-vee pojan "yksinhuoltaja" äiti. Käytännössä siis yksin. Minähän noi pojat hoidan.
Ma-Su 24/7 avoinna kahdelle muksulle, jokapäiväinen öinen ja iltainen jne työ. Ei makseta rahallista palkkaa. Voi miten kurjaa. Ite oon soppani keittäny, ja liikaa sitä taisin keittääkkin. Pippurit puuttuu. (eli suunta mun elämäst) Mun lapset päättää musta ja mun menoista. Jos haluan vessaan, mä en sitä päätä menenkö, sen päättää joko 2-vee tai 5kk ikänen vauvvvvvva. Jos joku huutaa just ku pääsen pitkäkseni sängylle suklaapatukan ja kirjan kera, niin multa ei kysytä "jaksatko..haluatko?" vaan olen robotti, josta ei patterit lopu ikinä.
Kunnon valitusvirsi.
Väsyttää. (oikeestikkoooooo!!!!?????????) en saa nukkua IKINÄ. kirjaimellisesti JA jumalauta IKINÄ. torkahtelua, se sallitaan silloin tällöin. Jamal heräilee nykyään öisin hyvinkin jopa puolentunnin välein. Adam taas kömpii viereeni viimeistään klo 03:00 aamulla. JES! -.-
KAIKESTA huolimatta, mä en kadu mitään. Rakastan mun penikoit, ja sitä että sain ne nuorena. ehin mä viel jammailla kamujen kanssa :)
Ei tästä pitäny tämmöne päivitys tulla. Mun piti kertoo mun päivistä, niin kerron asioita jotka mua ärsyttää lähinnä ja jotka on välttämättömiä mun elämässä.
Mun päivät on kaikki samanlaisia lähestulkoon. Tosin nyt oon mamalla tääl degerbyyyyyyssä. its so funny -.- tää neiti menee nukkuu! OUMAIGAAAAGGAD. pääsenköhän ees sänkyy asti ennenku jompikumpi huutaa? en. Tai voin toivoo. toivokaa teki.
Hyvää yötä, ja masentukaa mun tekstist. :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti