Synnytyskertomus 18.05.2012

Tätä on varmaan odotettu..Stoorista tulee pitkä, enkä tiedä miten jaksan kirjoittaa, mutta yritän. Synnytys on suurinpirtein hyvässä muistissa, joitain kohtia voi jäädä pois jos en muista...


Eli 17.05.2012 klo 00:00 suunnilleen aloin saada supistuksia. Ei kovin kipeitä, mutta tiesin että niitä ne oli.
Menin suihkuun, jossa sitten ramppasinkin varmaan 10 kertaa, ja jokaisella kerralla siellä olin varmaan tunnin.
Kokeilin nukkua, mutta jo puoli yhden aikaan supistukset kävivät pahoiksi... Kiemurtelin ja kävelin..pompin ja itkin...Kuumaa vesipulloa pidettiin alaselällä, ei auttanut. Laskettiin supistuksien välin olevan 5min...Sitten ykskaks väli oli 2min. Soitettiin jo alkusupistusten aikana kättärille, että mitäs nyt. Sanoivat et tulkaa kun tuntuu siltä. Lähdettiin n. 02:00 aikaan kättärille Amirin jonkun tutun kyydillä. Autossa oli aivan kamalaa, matka tuntui kestävän ikuisuuden, ja niin kestikin, tunnin ainakin.. Sinä aikana sain minuutin välein kipeitä supistuksia, eikä auton pomppiminen ja tiukat mutkat parantaneet tilannetta...

Kättäriin saavuttiin, juoksin melkeinpä info-pisteelle ja kysyin mihin menen kun haluan synnyttää!
Vahtimestari vaan naureskeli mulle ja sanoi että 5 kerros hissillä. Mentiin vitoseen, päästiin hetkeksi odottamaan kätilöä olohuoneeseen/oleskelutila, mikä lie, josta kätilö tuli meidät hakemaan. Kyseli muutamia kysymyksiä ja meinasi ajaa meidät pois, koska siellä oli kuulemma kamala tungos, eli sulku. Saatiin kuitenkin olla viimeiset jotka kirjattiin sisään 03:00. Kätilö tarkasti kohdunkaulan tilanteen, ja olin auki 3cm ja kanava hävinnyt melkein kokonaan.

Pääsin käyrille, ja asentoa jouduin vaihtamaan kokoajan, koska sydänäänet heikkenivät.
Pian sain morfiinia molempiin pakaroihini, koska kipu oli jo kovaa....Ehkä noin 5 maissa aamulla teh lakkasi, ja siihen asti oli ihanaa! Sitten Alkoivat supistukset taas pahana...Sain kokeilla ilokaasua, jota myös Amir kokeili. Hyvä etten oksentanut sen takia..Niin oksettavaa se oli että ei enää ikinä!!! Pääsin lopulta suihkuun, koska ajattelin sen auttavan, niinkuin kotonakin. Auttoikin, vähän. Sitten katsottiin taas jonkunajan päästä kohdunkaulan tilanne..Edelleen 3cm. Tilanne siis sama kuin tultaessa. Kätilö päätti, että lähettää meidät vielä kotiin, koska tilanne ei ole edistynyt. Sanoin, että " En varmasti lähde!!" Sitten kätilö laittoi meidät lapsivuodeosastolle aamulla, ja vihasin olla siellä. Henkilökunta oli niiin syvältä, että teki mieli pamauttaa palikalla päähän. " Valitettavasti miehenne joutuu lähtemään viimeistään illalla kello 10." Sanoin, että:" Sitten lähden minäkin. Tarvitsen tukea täällä, ja teihin en luota, koska täällä on muitakin synnyttäjiä, ja teillä ei varasti ole aikaa olla mun vierellä KOKOAJAN!" loppupäivän vaan itkin ja kärvistelin supistuksien kanssa. Vaihdoin huoneita..Sain kuumageelipullon...Särkylääkkeitä...Myöhemmin en enää kestänyt, ja tilanne tarkistettiin: 3cm auki, EDELLEEN! Kätilö tuli kysymään, haluaisinko synnytyksen käynnistyksen...Vastasin etten tiedä, ja samalla sekunnilla aloin itkemään ihan hirveätä vollotusta :D Sattui niin jumalattomasti että voi jeesuksenreikä. Illalla päätin itkukurkussa sitten ottaa käynnistyksen, vaikka pelotti.

Pääsin synnytyshuoneeseen. Tippa käteen, sikiökalvo puhki ja vedet ulos. Synnytys on nyt käynnistynyt OIKEASTI! Sitten vasta olikin piru irti! Sattui niiin vietävästi, että en iosannut hengittää. Taju lähti melkein. Amir itki.  Sain lopulta epiduraalin, joka jouduttiin laittaa kolme kertaa, koska en pysynyt paikallni.

Epiduraali ei auttanut ollenkaan. Ilokaasua tarjottiin, en halunnut.
Itkin, kiljuin, huusin, hakkasin  sänkyä, kierin, olin kuin riivattu. Kätilö sanoi, ettei usko minun olevan vielä auki kuin ehkä 5cm maksimissaan.

Tilanne tarkistettiin kuitenkin, koska vaadin. Auki 10cm. Kanava hävinnyt. Aika ponnistaa.
Järkytyin, innostuin. Menin sekaisin. Hyvä etten pyörtynyt. Pelotti suunnattomasti. Nyt on aika.

Minua ei ponnistuttanut, mutta kipujeni takia, yritin hiljalleen ponnistaa. Sitten...Kuin salamaniskusta, tuli HIRVEÄ tarve ponnistaa. Se tunne on uskomaton! Kamala. Kivulias. PAHA mutta samaan aikaan myös HYVÄ. Kehoni ponnisti väkisin vauvaani ulos, itse joduin kuitenkin ponnistamaan kaikin voimin ja vielä yli voimieni, huutaen kiljuen ja itkien. Keho ponnisti, vaikka en halunnuit. Huusin :" en jaksa. en voi, en pysty. oikeesti, ottakaa se ulos jumalauta.. leikatkaa, JOTAIN!!" kätilö rauhtoitteli, potkin kätilöä, minua silitettiin, ei auta. Vihdoin.. Kätilö sanoi että vielä pari ponnistusta niin pää tulee ulos. Ensimmäinen...Huutoa raivoa ponnistamista väkisin. Pää tuli ulos. Huusin että sattuu. Halusin pään takaisin sisääni, koska se sattui niin kamalasti. Pakko oli saada loputkin ulos. Olkapäät. Huutohan siitä tuli, ai hitto! Lopuksi pieni ponnistus, ja poika oli ulkona!<3 Istukka syntyi melkein heti.

En muista kauan ponnistusvaihe kesti.. ehkä 40min? Mutta 18.05.2012  kello 20:33 tuloksena kaunis, ihana 3974g ja 54cm poikavauva<3