Ajatuksia....

Tässä mä taas kirjottelen..Pitkästä aikaa. Miks musta tuntuu et mul ei nykyään enää koskaan oo aikaa kirjotella mitään tänne? Pääasia kuitenki et aina välillä.

Oon miettiny nyt muutamia päiviä jo, millasta mun elämä olis ilman lapsia...On siinä hyvät- sekä huonot puolensa...

+ Ei olis vastuussa muista ku itsestään
+ Kelloa ei tarttis tuijottaa kokoajan,et millon on ruoka-aika, millon päikkärit, millon ulos yms..
+ kämppä pysyis paremmin siistinä
+ roskapussit ei täyttyis niin nopeesti
+ vois ottaa päiväunet aina sillon kun itse haluaa
+ kavereita näkis useammin
+ kaikkea muuta...

Mutta myös miinuksia löytyy...

- Ei olis ketään, joka aidosti oikeasti välittää, ja TARKOITTAA sitä kun sanoo:" rakastan sinua"
- Ei ois sellasta jonka hymystä ilahtuisi AINA, vaikka päivä olis muuten aivan surkea
- Jos ei ois lapsia, kuka huolehtisi mun ruokailusta, ulkoilusta yms..?
- elämällä ei olis varmaankaan mitään kunnollista tarkoitusta /päämäärää
- Ei olis ketään, jolle kertoa miksi äitiä vähän kiukuttaa, ilman että siitä tulee sanomista.
- Ei ois ketään, jota vois rakastaa niin syvästi kuin omaa lastaan
- Elämä ois tylsää
- Ei olisi maailman ihanimpia märkiä pusuja, joita saa vain hampaita tekevä lapsi
- Eikä ymöskään pääsisi ripustamaan kuivumaan pienenpieniä märkiä sukkia, pipoja, ja muita vaatteita
- kaikki muut...

Voisin nyt kertoa, miten Adam sai alkunsa... En siis henkilökohtaisesti tietenkään, mutta silleen, että edes ymmärrätte, mikäli kiinnostaa.

Tapasin Adamin isän 03.10.2009 ja jo 04.10.2009 meistä tuli virallisesti pari. Emme siis tunteneet toisiamme, emme olleet jutelleet kuin ehkä muutamia lauseita, livenä ja netissä. Tutustuttiin siis kuvakkeessa.
07.10.2009 Hedelmöitys oli tapahtunut :D

Kun tein raskaustestin (päivämäärää en muista...) testi näytti negatiivistä. Mulla ja Amirilla ei enää mennytkään niin hyvin oarin seurustelupäivän jälkeen, mutta olin valmis jatkamaan, Amir ei. Soitin kotoa Amirille ja sanoin:" oon raskaana" Amir vastasi:" et oo..ei ei ei voi vit*u..Sä teet abortin!!!" Sanoin, että en ikinä tekis, ja puhelu päättyi. Valhtelin Amirille testin olleen positiivinen. Seuraavaksi piti keksiä mitä ihmettä teen, kun vatsan pitäisi alkaa kasvaa, mutta mitään ei tulisi tapahtumaan...
Viikko testin tekemisen jälkeen tein taas uuden, sillä menkkoja ei kuulunut edelleenkään. Positiivinen.
Menin paniikkiin, tärisin. Olin tuolloin ystävälläni Jennalla ja tuskin pääsin vessasta ulos, kun jalat meinas alta lähteä. Soitin terveyskeskukseen, jossa pyydettiin tulemaan paikalle. Menin.  Asia varmistettiin, ja kyllä, raskaana.

Koko raskausajan olin ja elin sinkkuna. Ison vatsani kanssa tuli pyörittyä kaupoilla, kavereiden kanssa ulkona ja muutenkin olin, kuin ei mikään painaisi missään. Kiloja tuli raskaudenaikana yhteensä 10. Synnytykseen lähtiessäni, mukaan tuekseni tuli ystäväni Jenna, sekä äitipuoleni Anu. Poika syntyi heinäkuun 11 pvä 2010 mitoin 50cm ja 3460g <3 Amirille soitettiin, ja hän tietenkin meni paniikkiin 9kk jälkeen, kun ei pahemnmin yhteyttä otettu, silloin tällöin vaan. Krapulassa se Amir sit tuli synnärille poikaa kattomaan, ja siitä 2kk eteenpäin pärjäsin omillani, kunnes meidän tiet löysi taas toisemme. Aikamoista sattumaa, että lapsi saatiin melkein heti tavattuamme, ja tässä sitä nyt ollaan..vuosi 2012 kaksi lasta, yhteinen asunto.. Riitoja tulee ja menee, mutta kaikesta ollaan yli päästy. Tällä hetkellä ollaan sinkkuja, vaikka ydhessä asutaankin. Aika näyttää miten tästä eteenpäin. Onnellinen olen kuitenkin siitä, että mulla on kaksi maailman suloisinta ja rakkainta lasta <3