Hirvee stressi päällä all the time ja kaikesta mahdollisesta. Masentaa, ja kokoaja fiilis et kaikki varmasti menee pieleen mitä ikinä teenki. Esim. jos ajattelen et voisin antaa lapsille ruokaa, nii ekana tulee mielee et varmaan pudotan ruuat lattialle tai jotai.. Muutenkaa en enää tiiä mitä teen itteni kans..Oon niin hukas, enkä osaa tehä päätöksiä minkään asian suhteen. En jaksa nyt alkaa selventää mitä tarkotan, mut parhaat kaverit tietää :)
En jaksa kuvia laittaa, vaik uusiaki ois puhelimes, mut ei jaksa ni ei jaksa ;< Oon vähä tylsä ku saatte vaa lukee mun harvinaisen tylsii angstipostauksia.. Laitan ens kerral kunhan jaksan.
Lasten nukkumaanmenoaika oli lähinnä 20:00 (huom, OLI) koska tuol ne kilpaa kiljuu ku mitkäki apinat......:D Yks pomppii pinnasängys kiljukaulana ja toinen näyttää esimerkkiä :D
Miks nää päivät tuntuu nyt jotenki niiin masentavilt ja vaikeilt ja ylitsepääsemättömilt? Ens Lauantaina ehkä alkaa helpottaa ku pääsee viihteelle jennan kanssa , jos mikään ei mee pieleen.. Katotaan mitä tulee lähiviikkoina tapahtumaan, vai tapahtuuko mitään.. Ette tajua, joo tiedän, mut pian tiedätte, ehkä.
En jaksa nyt alkaa kertoo miten ihanaa mun elämä on ku mul on kaks lasta ja ne on aurinkoisia jokapäivä ja piristää mun päivää ja ja ja lässynlässynlää, Tottahan se on mut en jaksa esittää mitään ylipirteenilosta ja että mul ois superhauskaa jokapäivä, koska lähipäivinä musta on lähinnä tuntunu silt et maailma taistelee mua vastaan, mutta miks? Seinät kaatuu päälle ja mä jään niiden alle, enkä pääse koskaan pois. Parempi niin? Joo.
Tekis mieli niin puhua siitä mikä mua painaa, mut en voi, koska tiedät ketkä tätä blogii lukee.. Kerron sit ku voin, mut purkaan kuitenkin mun ajatuksia sen minkä voin. Keneen voi luottaa? Miks ihminen johon luotti osottautuki täydeks hirviöks..Ja sit ku kuitenki oot tottunu siihen et se on sun tuki ja turva niin monet vuodet...Se pettää sun luottamuksen ...Mitä teen? Annanko anteeks niinku AINA, vai rakennanko muurin itteni ympärille? Sulkeudun? Kävelisin kaduilla lastenvaunujen kanssa hampaat irvessä kun ketuttaa ettei lumet oo sulanu ja koira vetää hihnassa ku viimest päivää, ja samal yritän ohikulkijoille hymyillä että " onpas mukavaa tämä kotiäidin arki hehheh" Sit siihe päälle satakertanen tekohymy. Justjoo -.-...
Jos totta puhutaan..Mun tekis mieli vaan nukkua. Vaipua peiton alle tuhanneks vuodeks ja joskus herätä kauniiseen raikkaaseen kesäilmaan, kun linnut laulaa ja kaikki on täydellistä..Mutta kun se ei oo mahdollista. Totuus on se, että jos mun täytyy tonne pakkaseen lähtee tarpomaan lasten kanssa, niin mä vedän oranssin pilalle meneen tukkani nutturalle, en edes peiliin vilkase, koska tiedän että meikit on levinny pelkästä haukottelemisesta ku kyyneleet valunu samalla. Kävelen siis kauppaan, ostan purkin maitoa, leipää ja ehkä jopa jauhelihaa, mikäli mun rahat riittää. Noiden muutaman hassun ostoksen takia jouduin tekee suuren työn, että ees pääsin ulko-ovesta ulos lasten kanssa. Miksen vaa vois jättää lapsia kotiin ja "jos nyt äkkii kipasen.." Joo no en tee niin koskaan, en todellakaa. Mut ku oiski noin helppoa.
Varmaan kirjottelen sekavasti, (ette tajunnu puoliakaa) mut ei tarviikkaan..Emmäkää tajua mun elämää välillä. Mä nyt vaan satun kirjottamaan sen mitä osaaan tai tajuan tai jotain? Ehkä ens postaus on järkevämpi ja saatte musta selvääki pikkusen enemmän...Tää ihmine (tai mikä nyt oonkaan) lähtee nyt ihmettelee maailman menoa.....tv:n ääreen..Huoh.
Moikka.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti